Minä tiedän, että taisin jo kerran luvata, etten esittele enää muita työnohjaajakoulutuksestani. Hmm. Ei huolta, olen ennenkin valehdellut. Pakkohan minun on saada esitellä Tatu Kauppinen.
Vaikuttava kannustaja
Tatu työskentelee (ja omistaa siivun, kuten suuressa maailmassa kuuluu sanoa) Prior konsultointi Oy:n toimarina. Ydinosaamistaan heillä on viestinnän mittaaminen, joka tietysti on valtavan oivallinen yhtymäkohta mihin tahansa strategiseen viestintään ja sen suunnitteluun. Tatu yhdistää työssään luovasti eri ammattialoja toisiinsa ja osaa hyödyntää kaikkia hattujaan viestinnän, konsultoinnin, valmennuksen ja psykologian saralla.
Jokainen ammattilainen voisi mitata, tekeekö oikeita asioita.
Viestinnän mittaaminen tuntui minusta joskus vaikealta asialta. Se oli silloin, kun olin vielä nuori ja kokematon. Toisaalta tulin silloin törmänneeksi ammattilaisiin, jotka tekivät asiasta vaikean. Arvostan Tatun kykyä keskittyä olennaiseen, tuoda mittareita lähelle liiketoimintaa (oikaisematta siihen myyntiin) ja yhdistää selkeiden mittareiden kautta viestinnän työtä ymmärrettävästi ja käytännönläheisellä tavalla strategiaan. Tästä työstä on hurjasti hyötyä viestinnän ammattilaisille, jotka valitettavan usein sokeutuvat oman työnsä arvolle.
Hyvän olon henkilö
Halusin nyt kirjoittaa tähän henkilö ihan vain sen vuoksi, että päätin alkaa tykätä siitä sanasta Tatusta syntyneen mielleyhtymän kautta. Koulukavereidensa avulla voi näköjään poistaa myös inhokkisanojaan. Tähän asti siitä on kajahtanut minulle lähinnä maksimilukumäärä mantelitumakkeita hississä, mutta sehän hitsi vieköön kuvastaa ihan kivasti sitä henkisyyttä, jota ihmisessä parhaimmillaan on. Tatussa on hyvä henki. En tarkoita hengellisyyttä, enkä mitään pelottavaa henkisyyttäkään, vaan ihan sellaista sopivan analyyttistä elämänarvojen tutkiskelua. Valloittavaa.
Tatu on hyvällä tavalla hörhö. Hän kokeilee avoimin mielin uusia tapoja toimia ja ymmärtää ihmisen kokonaisuuden – sen hörhönkin puolen. Hän pitää huolta omasta jaksamisestaan, eikä suostu yrittäjille tyypilliseen ”olen aina töissä” -tyyppiseen näennäistehokkuuteen. Joskus kroppa tarvitsee lepoa, joskus mielen pitää saada tanssia silmät sidottuina. Tatu tarjosi muuten halukkaille opiskelukavereilleen esimerkin jälkimmäisestä pitämällä meille kundaliinijoogatunnin. Se oli magea elämys ja kuvasti hyvin Tatun tapaa kohdata ihminen mielen ja fyysisyyden kautta. Olin hyvin kiitollinen Tatulle, että hän tarjosi tämän kokemuksen. Kaikki paska tuntui häipyneen minusta, ja muistin Tatua lämmöllä monta viikkoa.
Ja vaikka en yleensä tuppaa sotkeutumaan toisten perheasioihin, niin minun on aivan pakko sanoa, etten ole koskaan kuullut kenenkään puhuvan niin kauniisti vaimostaan ja lapsestaan. Senkin hän tekee olematta ällölälly. Eikä sitä tarinaa kuuntele kateellisena ”osaisipa minunkin hengessä”, vaan liikuttavan onnellisena siitä, että meillä kaikilla on toisemme.
Olen hyvin onnellinen siitä, että olen saanut tutustua Tatun kaltaiseen ammattilaiseen opiskelemalla hänen kanssaan tällaisessa henkilökohtaisessa koulutusohjelmassa.
Mitä satasella saa?
Koska alan vähitellen ymmärtää, kuinka vähän ymmärrän rahan päälle, pohdin jokaisen asiantuntijan osalta, mitä hänen alallaan satasella saa tai voisi saada. Minua nimittäin hieman nyppii se, että satanen on toki suuri raha, mutta sillä saa aika vähän. Ja palveluntuottajalle jää kulujensa jälkeen vain pieni osa laskutettavasta summasta käteen.
Taas oli helppo tehtävä. Satasella saanee valmennuspäivän alkuun rentouttavan kundaliinijoogasession. Suosittelen!
Suomalaisen on usein vaikea nähdä itsensä positiivisessa valossa tai ainakaan tuoda sitä esille. Siksi päätin Suomen juhlavuoden kunniaksi nostaa esille sata suomalaista osaajaa. Valtaosa juttusarjan henkilöistä on entisiä tai nykyisiä työkavereitani, kumppaneita tai muuten tuttuja työelämästä. Henkilöbrändeistä innostuvana hörhelönä haluan kuitenkin tuoda esiin myös sellaisia ihmisiä, joita olen tavannut vain sosiaalisessa mediassa. Keskiössä on suomalainen asiantuntija, SataSella, joka suomalaisen avarakatseisuuden periaatteiden mukaisesti voi edustaa mitä sukupuolta tahansa. Esittelyjä julkaistaan päivittäin sadan päivän ajan. Viimeinen SataSella julkaistaan itsenäisyyspäivänä. Katso kaikki SataSellat >>