Varmasti jokainen suomalainen asiantuntija törmää toisinaan työelämässään hetkiin, jolloin on syytä pysähtyä pohtimaan, mitä sitä oikein haluaa. Teetin tänään tämän harjoituksen ja keskustelin yhden elämäntilanteen…
Kun Suomi täytti sata vuotta, halusin tehdä jotain suomalaisuuden kunniaksi. Minun tapani oli esitellä sadan päivän aikana sata suomalaista asiantuntijaa. Yrittäjähenkisenä kaverina lisäsin blogisarjaan pienen…
Huh. Tällä hetkellä tuntuu, että tämänkertainen osaajaesittely on taas siitä vaikeimmasta päästä. Eihän päivän SataSella voi olla kukaan muu näin itsenäisyyspäivänä kuin mää. Tässäpä teille,…
Pienimuotoisesta laskuvirheestä johtuen sata osaajaesittelyä on jo tehty. Itse asiassa niitä on kertynyt jo 101. Lupaukseni mukaisesti viimeinen tulee kuitenkin vielä huomenna. Käytän kuitenkin tilaisuuden…
Digitalisaatio ei ole jäänyt huomaamatta valtionhallinnossakaan. Sen voi päätellä valtion digijohtajan Nina Nissilän ripeistä askeleista. Avoimesti digisti D9-digitiimi on perustettu Valtiokonttoriin vauhdittamaan hallitusohjelmaan kirjattuja digihankkeita.…
Eihän kukaan meistä luullut somen koskettavan vain nuoria? En uskonutkaan. Jos näin on kuitenkin päässyt käymään, tätä käsitystä muuttaa Aku Eronen. Twitterissä hänet tunnetaan profiilinimellä…
Lauantaista on muodostunut jotenkin yrittäjiin keskittynyt päivä. Näin viimeiselle lauantaille olin varannut esittelyyn prinsessojen prinsessan. Hän on itseään haastava asiantuntija, yrittäjyyden ilmiliekehdintä, ystäväni Anna Miettinen.…
Olen todella onnellinen valtionhallinnon eOppiva-hankkeesta, jossa saan olla mukana. Tämän verkkokoulutushankkeen on mahdollistanut mm. Marjaana Laine. Häneen tutustumisesta vasta olenkin iloinen. (Verkosto-)osaamisen kehittämistä Verkkokoulutushanketta vedetään…
Tänään haluan nostaa esiin eläkeläisvoimaa. Mielessäni on Enston entinen toimitusjohtaja Seppo Martikainen. Aktiivinen herra Ehdin työskennellä Sepon kanssa reilun vuoden verran ennen kuin Seppo jäi…
Minä tiedän, että taisin jo kerran luvata, etten esittele enää muita työnohjaajakoulutuksestani. Hmm. Ei huolta, olen ennenkin valehdellut. Pakkohan minun on saada esitellä Tatu Kauppinen.…