Siitä lienee pian jo kaksi vuotta, kun törmäsin sattumalta uravalmennuksesta tallennettuun luentoon YouTubessa. Katsoin sen toisenkin kerran, koska ensimmäinen kerta ei ollut riittävän rauhallinen. Käskin mieheni katsoa sen. Vinkkasin linkistä parhaille kavereilleni.
Olin vaikuttunut uravalmentajasta, jonka nimi on Riikka Pajunen. Sittemmin olen seurannut hänen sisältöjään myös somessa. Hän on työhyvinvointiin keskittynyt Happy at Work -valmentaja ja osallistavia koulutuksia tarjoavan Montevistan toimitusjohtaja. Olen tavannut urallani monenlaisia kouluttajia ja tiedän jo tapaamatta Riikkaa nassutusten, että kyseessä on täysin poikkeuksellinen ammattilainen.
Sinäkin ansaitset unelmasi
Olen monesti miettinyt, miksi niin harva suomalainen pysähtyy urasuunnittelun pariin. Useimmiten siihen havahdutaan vasta sitten, kun todellakin on pakko. Ja näinköhän silloin on ihan parhaimmillaan miettimään vahvuuksiaan? No, Riikka pystyy auttamaan juuri siinä. Hän auttaa löytämään omat unelmat ja ne vahvuudet, joiden avulla unelmia saavutetaan. Hän on pää pilvissä, jalat maassa -tyyppinen valmentaja, joka pitää kädestä ja päästää lentoon. Samalla koko urasuunnittelun klangi on muuttunut positiivisemmaksi.
Vahvuudet voivat löytyä mistä vain.
Palaan taas siihen hetkeen, kun katsoin YouTube-videota lauantaiaamuna kaffen ääressä. Vaikka yleisö oli selin siinä kylmässä auditoriossa, pystyin aistimaan ne oivallukset, joita suljetun paperitehtaan (tai mikä lie ollutkaan tilanne) työntekijöissä syntyi. Samalla eräskin Olsson katsoi videota ja huusi toiselle Olssonille: ”Tuo mulle aamupalaa ja tule kuuntelemaan. Tämä nainen on aivan uskomaton.” Siinä me katsoimme ja kirjoitimme muistiinpanoja. Nämä muistiinpanot ovat käytössäni vieläkin, kun tunnen tarvitsevani ryhtiä.
Vaikka Riikka puhuu unelmista, ei hän kuitenkaan mikään hattaraheidi ole. Kaiken pohjalla on varsin käytännönläheinen, positiivisrealistinen kuva tämän päivän työelämästä. Siihen vain sattuu mahtumaan myös pienimuotoinen unelmointi, joka johdattaa uralla eteenpäin nopeammin kuin olisi etukäteen arvannut. Riikan otteesta välittyy työelämän arvostus, jossa työ ja elämä tukevat toisiaan. Luulenpa, että juuri siinä tilanteessa, jossa on suljettava ovia takanaan, tarvitsee tällaista kokonaisvaltaista otetta elämästä.
Tuloksia askel askeleelta
Kun olin katsonut sen videon (sen kerran ja toisenkin), lähetin linkin viidelle ihmiselle. Vasta nyt hokasin, että jokainen heistä vaihtoi työpaikkaa nopeasti sen jälkeen. Aika hauska yhteensattuma ainakin. Muiden puolesta en voi puhua, mutta itselleni Riikalla oli iso vaikutus: minun uralleni, ammatilliselle identiteetille ja työssä jaksamiselle.
Jokainen näistä viidestä on saanut hyötyä Riikan opeista vähintään minun kauttani. Valmistun pian työnohjaajaksi ja huomaan monesti hyödyntäväni ohjauksissakin Riikan vinkkejä. Niistä syntyi oikeastaan itselleni kokonainen systeemi urasuunnittelulle. Se auttoi minua myös oivaltamaan, mitä työ merkitsee itselleni, millaiseen puljuun kuulun, mitä haluan edustaa ja mistä nautin työelämässä. En välttämättä nähnyt itse olevani mitenkään hukassa, mutta silti moni asia kirkastui. Sain ohjat käsiini Riikan hymyilevän ja luottamusta herättävän asiantuntemuksen avulla, siis sen yhden videon kautta. Kuulostaapa ylevältä, mutta harvalla ihmisellä vain on samanlainen välittämisen ja läsnäolon taito, joka tuntuu jopa videolla.
Olen sittemmin (ja sitä ennenkin) katsonut monia usein amerikkalaisia pikakursseja urasuunnittelusta. Yksikään niistä ei ole koskettanut niin syvälle kuin Riikka. Kiitin häntä silloin ja kiitän vielä nytkin.
Kiitos, Riikka, että seurasit omaa unelmaasi ja ymmärsit oman arvosi auttajana.
Joku ihminen jossain päin maailmaa voi saada Sinusta voimaa juuri nyt.
Mitä satasella saa?
Koska alan vähitellen ymmärtää, kuinka vähän ymmärrän rahan päälle, pohdin jokaisen asiantuntijan osalta, mitä hänen alallaan satasella saa tai voisi saada. Minua nimittäin hieman nyppii se, että satanen on toki suuri raha, mutta sillä saa aika vähän. Ja palveluntuottajalle jää kulujensa jälkeen vain pieni osa laskutettavasta summasta käteen.
Riikka on ehkä tehnytkin urasuunnittelun ja työssä viihtymisen tueksi työkirjoja. Minä tein sellaisen itselleni ja olisin mielihyvin maksanut siitä satasen.
Suomalaisen on usein vaikea nähdä itsensä positiivisessa valossa tai ainakaan tuoda sitä esille. Siksi päätin Suomen juhlavuoden kunniaksi nostaa esille sata suomalaista osaajaa. Valtaosa juttusarjan henkilöistä on entisiä tai nykyisiä työkavereitani, kumppaneita tai muuten tuttuja työelämästä. Henkilöbrändeistä innostuvana hörhelönä haluan kuitenkin tuoda esiin myös sellaisia ihmisiä, joita olen tavannut vain sosiaalisessa mediassa. Keskiössä on suomalainen asiantuntija, SataSella, joka suomalaisen avarakatseisuuden periaatteiden mukaisesti voi edustaa mitä sukupuolta tahansa. Esittelyjä julkaistaan päivittäin sadan päivän ajan. Viimeinen SataSella julkaistaan itsenäisyyspäivänä. Katso kaikki SataSellat >>