Jokaiselle meistä ne omat lapset ja heidän hyvinvointinsa on ensisijaista. Siksi olen onnellinen liikunta-alan ammattilaisista, kuten Pilvi Ryynänen.
Rakkaudesta urheiluun
Pilvi työskentelee liikunnanohjaajana mm. uimaopettajana. Itse olen tutustunut häneen amerikkalaisen jalkapallon kautta, jossa hän on ansioitunut pelaajana, taustavaikuttajana ja erityisesti valmentajana. Hän on valmentanut naisia, lapsia, teinareita ja niitä pieniä jefukoululaisia. Jokainen, joka on nähnyt Pilvin lasten kanssa, ymmärtää, millainen esikuva hän on näille 5-7 -vuotiaille nassikoille niin lajiosaamisessa kuin ylipäänsä aikuisena.
Parasta lasten jefuharrastuksessa on ehdottomasti ollut seuran yhteisöllisyys sekä monipuoliset treenit. Pilvi on valmentanut kaikkia lapsiamme ja antanut lasten isän lisäksi tärkeää esikuvaa urheiluharrastuksesta. Hän suunnittelee treeninsä sopimaan oikealle ikätasolle ja varmistuu monipuolisesta harjoituksesta. Hän kannustaa lapsia monipuoliseen liikkumiseen, ei puhu pelkästään jenkkifutiksen puolesta ja vetää treenit äärimmäisen ammattimaisesti sisällön osalta ja pedagogisesti. Myös mieheni on taatusti oppinut eniten harjoitusten suunnittelusta juuri Pilviltä. Mikäs mikä olen sanomaan, mutta näin sivustatarkkailijana uskon näin.
Treenaaminen opettaa myös pitkäjänteistä keskittymistä.
Kyllä lapsillekin saa opettaa kunnon treenaamista. Tällä viikolla lapset tulivat kotiin Pilvin vetämistä treeneistä ja voivottelivat seuraavina päivinä lihassärkyään. Käveleminen teki vaikeaa, kun reisiin sattui. Vähän saakin sattua. Pojat pelaavat jo naisten kanssa ja voin kuvitella treenien olevan välillä melkoista bootcampia. Valmentaja saa auktoriteetillaan tekemään vähän ylimääräistä ja vähän kovempaa, ja ihan polleana ne meidänkin pojat naureskelivat lihassäryilleen. Jos lapsella on vain yksi liikuntaharrastus, on jenkkifutis juuri Pilvin ohjauksessa todella hyvä vaihtoehto.
Porvoon Butchersissa on tiivis yhteistyö eri joukkueiden välillä. Ensimmäisissä treeneissä ehkä kolmasluokkalainen poikani treenasi siellä teini-ikäisten poikien kanssa. Samalla kun teini otti askeleen, Nooa harppoi kolme. Sittemmin laji on kasvanut niin paljon, että junnujoukkueita on enemmän, mutta yhteistyö jatkuu toisenlaisissa muodoissa. Lapsille on tärkeää esimerkiksi yläkouluun siirtyessä, että koulussa on tuttuja pelaajia. Pilvi on ollut tärkeä taustavaikuttaja koko seurassa ja kaikilla ikätasoilla.
Ammattina liikuttaminen
Pilvillä on lämmin ja osaava opetustyyli. Itse olen saanut nauttia hänen osaamisestaan uimahallissa, jossa Pilvi tsekkasi rintauintini ja antoi muutaman vinkin kestävämpään uintiin. Lisäksi hän kannusti ja hienosti perustelikin, miksi minun kannattaisi kokeilla myös sitä kammoamaani vapaauintia. Tämä kuvaa hyvin Pilvin valmennusotetta. Hän laittaa kyllä kokeilemaan ja antaa sen verran haastetta, että voi tuntea onnistumisen tunteen.
Melkeinpä ärsyttää sanoakin tätä (niin epäolennaiselta se tuntuu), mutta lapsillamme kesti monta vuotta ennen kuin he edes millään tavalla kommentoivat sitä että nuori nainen valmentaa teini-ikäisiä poikia suhteellisen miehisessä lajissa. Eikä kukaan siitäkään ole tehnyt sen suurempaa numeroa, että Lara pienikokoisena tyttönä harrastaa hänkin edelleen jenkkifutista sen kimaltelevan tyttömäisen cheerleadingin rinnalla. Ilman Pilviä tilanne olisi taatusti ollut toisenlainen.
Aika harvalla seuralla tai ylipäänsä harvassa lajissa on näin ammattilaista osaajaa vapaaehtoistyössä
Kaunis kiitos, Pilvi!
Tutustu Porvoon Butchersin joukkueisiin ja tuo lapsesi mukaan. Laji sopii jokaiselle ruumiinrakenteelle ja mielenlaadulle, ja uusia pelaajia pääsee mukaan vielä yläkouluikäisenäkin.
Mitä satasella saa?
Koska alan vähitellen ymmärtää, kuinka vähän ymmärrän rahan päälle, pohdin jokaisen asiantuntijan osalta, mitä hänen alallaan satasella saa tai voisi saada. Minua nimittäin hieman nyppii se, että satanen on toki suuri raha, mutta sillä saa aika vähän. Ja palveluntuottajalle jää kulujensa jälkeen vain pieni osa laskutettavasta summasta käteen.
Amerikkalainen jalkapallo on edullinen laji, ja ensimmäisen vuoden voi Porvoon Butchersissa harjoitella lainavarusteilla. Näin joulun alla tuli kuitenkin mieleeni muistuttaa uimataidon lahjasta. Uimakoulu kolmelle lapselle maksaa hämmästyttävästi alle satasen ja voi tuoda paljon iloa ja turvaa liikkumiseen aikuisena.
Suomalaisen on usein vaikea nähdä itsensä positiivisessa valossa tai ainakaan tuoda sitä esille. Siksi päätin Suomen juhlavuoden kunniaksi nostaa esille sata suomalaista osaajaa. Valtaosa juttusarjan henkilöistä on entisiä tai nykyisiä työkavereitani, kumppaneita tai muuten tuttuja työelämästä. Henkilöbrändeistä innostuvana hörhelönä haluan kuitenkin tuoda esiin myös sellaisia ihmisiä, joita olen tavannut vain sosiaalisessa mediassa. Keskiössä on suomalainen asiantuntija, SataSella, joka suomalaisen avarakatseisuuden periaatteiden mukaisesti voi edustaa mitä sukupuolta tahansa. Esittelyjä julkaistaan päivittäin sadan päivän ajan. Viimeinen SataSella julkaistaan itsenäisyyspäivänä. Katso kaikki SataSellat >>