Ninan sovinnollinen jämäkkyys

Olen piakkoin valmistumassa työnohjaajaksi ja tutustunut sitä kautta erittäin mielenkiintoisiin osaajiin. En toki voi heitä kaikkia esitellä, mutta jos nyt vielä yhden. Tänään mielessäni on ollut Nina Suihkonen.

Järjen ääni

Nina työskentelee seniorikonsulttina Helsingin kaupungilla. Hän on ammattitaitoinen työyhteisön kehittäjä, yksilön tai tiimin coach sekä sopuisa sovittelija. Työnohjaajanakin hän on ehtinyt jo toimia sen verran, että on tunnistanut oman tiensä. Kun tämä on tunnistettu, voi keskittyä sataprosenttisesti ohjattavan tilanteeseen. Ninan voi koska tahansa päästää vaikeisiinkin työnohjaustilanteisiin. Monipuolisen kokemuksensa avulla hän voi tarvittaessa vaihtaa hattua ja tarkastella tilannetta hieman toisenlaisessa viitekehyksessä. Hänen kanssaan ei puutu näkökulmia.

Jäin miettimään, kuinka paljon Ninan kanssa sparrailu ja asioiden työstäminen on minulle tuonut suhteessa siihen aikaan, jonka olen Ninan kanssa viettänyt. Tämä aivan valtavan vakuuttava vaikuttavuussuhde (juu, olkoon se nyt sana) on seurausta hänen rakentavan kehittävästä työskentelytavastaan. Hänellä on selkeä ulosanti ja erinomainen kannustava “joo, ja” -tyyli. Hän siis osaa rakentaa pienen idean päälle hieman lisää, eikä lyttää kehittämisen momentumia mutta-sanalla. Ninan kanssa tuntee itsekin kehittyvänsä ammatillisesti. Hänellä on oiva taito venyttää mukavuusaluetta ja tunnistaa pienet edistysaskeleet. Hänen antamansa palaute tuntuu vain osuvan siihen pienimpäänkin nappiin.

Vastaukset löytyvät sisältä.

On tunnettu sanonta, että kaikki vastaukset löytyvät sinusta itsestäsi. Ihan kvanttifysiikkaan asti periaate ei taivu, mutta työnohjauksessa se toimii hyvinkin pitkälle. Harmillisesti itse kysymys on usein hämärän peitossa. Se tuntuu melkein hämmentävältä, kuinka Nina tuntuu löytävän juuri oikeat kysymykset, joilla kysymys löytyy.

Draivia ja rauhaa samassa paketissa

En tiedä, millainen mielikuva teillä on kaupungin työntekijöistä, mutta minulle heistä ei aina välity kaikkein dynaamisinta fiilistä. Ninan kanssa on toisin. Hän voisi koska tahansa työskennellä trendikkäässä konsulttifirmassa. Tai no, mahtaakohan myös mielikuva konsulttifirman trendikkyydestä olla hieman vanhentunut? Ainakin siitä tulisi sellainen, jos Nina olisi siellä. Ninan olemuksessa yhdistyvät tyyneys ja dynaaminen draivi. Hän on silmin nähden oikealla alalla.

Ninasta välittyvä tunnelma on opettanut minulle paljon. Hän osaa olla tilanteen mukaan topakka ja rauhallinen, jolloin hänen kehittämisotteensa on miellyttävän rauhallinen ja järjestelmällisen oloinen. Hänen kanssaan voi luottaa siihen, että polku vie eteenpäin, eikä edessä olevia möykkyjä tarvitse pelätä.

Olen todella onnellinen, että olen saanut tutustua Ninaan.

Tutustu Ninaan LinkedInissä

Mitä satasella saa?

Koska alan vähitellen ymmärtää, kuinka vähän ymmärrän rahan päälle, pohdin jokaisen asiantuntijan osalta, mitä hänen alallaan satasella saa tai voisi saada. Minua nimittäin hieman nyppii se, että satanen on toki suuri raha, mutta sillä saa aika vähän. Ja palveluntuottajalle jää kulujensa jälkeen vain pieni osa laskutettavasta summasta käteen.

Kunta-ala on hurjassa muutoksessa, jota varjostaa maakuntauudistuksen jämähdyttävä tunnelma. Ei ole ihme, jos jaksamisessa on välillä ongelmia. Jumppaohjaajaneitsyydestä päästyäni voisinkin tarjota heille virkistävän aamujumpan työpaikalla satasen kuukausimaksulla. Cheerleadingin hengessä: Kaikki menee!


Suomalaisen on usein vaikea nähdä itsensä positiivisessa valossa tai ainakaan tuoda sitä esille. Siksi päätin Suomen juhlavuoden kunniaksi nostaa esille sata suomalaista osaajaa. Valtaosa juttusarjan henkilöistä on entisiä tai nykyisiä työkavereitani, kumppaneita tai muuten tuttuja työelämästä. Henkilöbrändeistä innostuvana hörhelönä haluan kuitenkin tuoda esiin myös sellaisia ihmisiä, joita olen tavannut vain sosiaalisessa mediassa. Keskiössä on suomalainen asiantuntija, SataSella, joka suomalaisen avarakatseisuuden periaatteiden mukaisesti voi edustaa mitä sukupuolta tahansa. Esittelyjä julkaistaan päivittäin sadan päivän ajan. Viimeinen SataSella julkaistaan itsenäisyyspäivänä. Katso kaikki SataSellat >>