Valikko Sulje

Marko ei suomi

Tämä juttusarja on minun tapani nostaa Suomi parrasvaloon, tällä kertaa somekonsultti Marko Suomi.

Jännittävät ensiaskeleet Twitterissä

Vietän tänään 8-vuotissyntymäpäivääni Twitter-nimellä @hanihaa. (Matkoilla.) Marko on ollut Twitterissä 1,5 vuotta minua kauemmin. Minä kuitenkin aktivoiduin Twitter-käyttäjänä reilu pari vuotta sitten ja paljolti törmättyäni Markoon. Marko tarjosi kiinnostavaa sisältöä, jota opin ahmimaan. Ensin tietenkin vähän jänniti alkaa seurata Twitterin filosofian mukaisesti ihmisiä sisältöjen, ei vain kohtaamisten perusteella. Muistan vielä iloinneeni siitä, että tällainen Marko Suomi seurasi myös minua. Guru ja hieno nimikin vielä.

Muistan elävästi, kuinka Marko tuolloin esitteli Twitterin periaatteita jossain aamiaisseminaarissa. Yksi periaate oli juuri tämä tuntemattomien kohtaaminen ja itseään kiinnostavien asiantuntijoiden ja aihealueiden monipuolinen seuraaminen. Hän tarjosi asiantuntijan arkeen pieniä työkaluja, joiden merkitys saattoi nousta aivan korvaamattomaksi. Suora liiketoiminnallinen arvo voi toki tulla esiin esimerkiksi toimivana kilpailijaseurantana, mutta sitäkin tärkeämpänä pidän Markon tarjoamia työkaluja yksilölle.

Suomi verkostoituu vahvaksi.

Samalla kun hän on kouluttanut asiantuntijabrändiä, hän on kannustanut laajaa verkostoaan mikro-oppimiseen. Kuinka laajalle Markon vaikutuspiiri onkaan levinnyt? Toivottavasti Marko taputtaa itseään olkapäälle aina välillä. Jäljistä päätellen (olen seurannut useampaa ”jälkeä” läheltäkin) hän tekee erittäin vaikuttavaa työtä. Eihän yksi mies somea tee, mutta kuten äskeisistä muistikuvista käy ilmi yksi mies voi tehdä käänteentekevän vaikutuksen yksittäisellä sanomallaan.

Ei mitään mystiikkaa

Viime aikoina on keskustelut paljon eri alustojen paremmuudesta. Tämä johtuu ainakin osittain siitä, että LinkedIn menee ja kettulainen muuttaa algoritmejaan ihan meiltä kysymättä ja samalla muuttaa käyttökokemusta huomattavasti. Hätkähdin itsekin useampaan kertaan, kun en löytänyt jotain etsimääni. Onneksi törmäsin sattumalta Markon yhteenvetoon Twitterin eduista LinkedIniin nähden (vaikka ne nyt eivät joko tai olekaan). Markon kirjoitus kolahti. Hän nosti esiin niitä samoja käytännönläheisiä työkaluja, joiden vuoksi olin löytänyt Twitterin hyödyt.

Marko ei koulutuksissaan pelottele henkilöbrändäyksellä, hifistele teknologialla, pröystäile osaamisellaan tai edes sillä hienolla sukunimellään. Häntä on helppo lähestyä avunpyynnöllä tai haastaa rakentavaan debattiin. Hän auttaa erilaisia asiantuntijoita löytämään oman tapansa hyödyntää somen mahdollisuuksia ja tarjoaa kokemattomallekin onnistumisen tunteen. Suomalainen somemaailma olisi huomattavasti köyhempää, jos Suomi ei olisi tarjoamassa tasamaata ja töyssyjä tarpeen mukaan.

Tutustu Markoon vaikka siellä Twitterissä

Mitä satasella saa?

Koska alan vähitellen ymmärtää, kuinka vähän ymmärrän rahan päälle, pohdin jokaisen asiantuntijan osalta, mitä hänen alallaan satasella saa tai voisi saada. Minua nimittäin hieman nyppii se, että satanen on toki suuri raha, mutta sillä saa aika vähän. Ja palveluntuottajalle jää kulujensa jälkeen vain pieni osa laskutettavasta summasta käteen.

Some(koulutuksi)ssa suurin tekijä on tekemisen varmuuden kautta syntyvä rohkeus. Sitähän voisi kasvattaa some-hotlinen avulla satasen kuukausimaksulla.


Suomalaisen on usein vaikea nähdä itsensä positiivisessa valossa tai ainakaan tuoda sitä esille. Siksi päätin Suomen juhlavuoden kunniaksi nostaa esille sata suomalaista osaajaa. Valtaosa juttusarjan henkilöistä on entisiä tai nykyisiä työkavereitani, kumppaneita tai muuten tuttuja työelämästä. Henkilöbrändeistä innostuvana hörhelönä haluan kuitenkin tuoda esiin myös sellaisia ihmisiä, joita olen tavannut vain sosiaalisessa mediassa. Keskiössä on suomalainen asiantuntija, SataSella, joka suomalaisen avarakatseisuuden periaatteiden mukaisesti voi edustaa mitä sukupuolta tahansa. Esittelyjä julkaistaan päivittäin sadan päivän ajan. Viimeinen SataSella julkaistaan itsenäisyyspäivänä. Katso kaikki SataSellat >>