Nina innostuu vaikuttavasta viestinnästä

Jotkut meistä käyvät positiivisella tavalla kierroksilla vähän kuin astelisi pari metriä muita ylempänä. Siellä ei ilmeisesti ole ruuhkaa. Sellaisen vaikutelman olen saanut osaajasta nimeltään Nina Lallukka.

Kuka liidaa? No mä voin.

Olen tutustunut Ninaan ProComin digijaoksen puheenjohtajana. Jaan puhispestin hänen ja Reetan kanssa. Kun lähdimme Ninan kanssa uusina mukaan (Reetan ollessa jo kokeneempi puhispuuhissa), oli aika selvää että Ninalta riittää puhtia puheenjohtajuuteen. Hän oli tuolloin MyNewsdeskillä maajohtajana, mutta jostain hänellä vain tuntuu riittävän energiaa ja etenkin innostusta ammatilliseen kehittymiseen.

Minusta hänestä välittyy aito kiinnostus myös muiden kehittämiseen, ja minun on vaikea nähdä tilannetta, jossa Nina ei lähtisi mukaan keskustelemaan viestinnän ja markkinoinnin ammatillisista haasteista. Hän on särpäkkä kuuntelija ja tarjoutuu nopeasti avuksi. Kun kerroin hänelle keväällä pätkätyöni lähestyvän loppuaan, hän vastasi nopeasti:

Joku verkostossani voi varmasti auttaa.

En siinä vaiheessa tarvinnut apua, sillä seuraava ovi oli avaamista vaille valmis, mutta tuo tuen ilmaisu tuntui hyvältä.

Kun vaaditaan tuloksia

Ninan johtajuus näkyy käytännön rullaamisena. Hän huolehtii asiakkaistaan ja pitää heitä ajan tasalla teknisistä muutoksista ja etenkin markkinoinnin trendeistä. Hän ottaa selvää siitä, millaista osaamista kulloinkin vaaditaan ja opastaa asiakkaitaan ja työkavereitaan janoamaan tietoa. Parhaiten hänen energiansa näkyy tapahtumatuotannossa ja -suunnittelussa. Hän haluaa herätellä ammatillista keskustelua ja etenkin tunteita. Nina ymmärtää tarinoiden voiman viestinnässä ja tuottaa elämyksiä.

Kuitenkin Nina puhuu aina bisnestä. Hän osaa mitata markkinoinnin vaikuttavuutta ja ennen kaikkea haluaa keskittyä toimenpiteisiin, joilla tehdään tulosta. Tämä pakottaa hänet tekemään, eikä vain puhumaan tai edes mittaamaan. Työkalut esiin, satasella savea, ja kädet tulkoot kunnolla likaisiksi. Tekemällä oppii.

Tutustu Ninaan LinkedInissä.

Mitä satasella saa?

Koska alan vähitellen ymmärtää, kuinka vähän ymmärrän rahan päälle, pohdin jokaisen asiantuntijan osalta, mitä hänen alallaan satasella saa tai voisi saada. Minua nimittäin hieman nyppii se, että satanen on niin kovin suuri raha pienyrittäjälle, mutta loppujen lopuksi sillä saa aika vähän. Samalla palveluntuottajalle jää kulujensa jälkeen vain pieni osa laskutettavasta summasta käteen.

Nina työskentelee nykyisin viestintätoimistossa. Asiansa tuntevana asiantuntijana hän voisi hyvin tuottaa asiakkailleen satasen aamiaistilaisuuden markkinoinnin mittaamisesta.


Suomalaisen on usein vaikea nähdä itsensä positiivisessa valossa tai ainakaan tuoda sitä esille. Siksi päätin Suomen juhlavuoden kunniaksi nostaa esille sata suomalaista osaajaa. Valtaosa juttusarjan henkilöistä on entisiä tai nykyisiä työkavereitani, kumppaneita tai muuten tuttuja työelämästä. Henkilöbrändeistä innostuvana hörhelönä haluan kuitenkin tuoda esiin myös sellaisia ihmisiä, joita olen tavannut vain sosiaalisessa mediassa. Keskiössä on suomalainen asiantuntija, SataSella, joka suomalaisen avarakatseisuuden periaatteiden mukaisesti voi edustaa mitä sukupuolta tahansa. Esittelyjä julkaistaan päivittäin sadan päivän ajan. Viimeinen SataSella julkaistaan itsenäisyyspäivänä. Katso kaikki SataSellat >>