Valikko Sulje

Niinan verkoissa

Joskus menee hävyttömän kauan ennen kuin ymmärtää kertoa, kuinka paljon arvostaa toisen osaamista. Näin on käynyt Niina Tourén kanssa.

Kumppanien kanssa

Niina työskenteli samoihin aikoihin kuin minä koulutusorganisaatiossa, jossa kouluttajat ovat alihankkijasuhteessa yritykseen. Näinhän se useimmiten nykyisin on, kun osaamisalueet kehittyvät niin rivakkaa vauhtia, että omia kouluttajia ei vain ole järkevää pitää kaikille osa-alueille. Niina piti yllä tätä kumppaniverkostoa ja toimi yhdyslenkkinä meidän liiketoimintavastuullisten ja valmentajien välillä. Hän oli mielestäni erittäin tärkeä tässä tehtävässä.

Hyvään ensivaikutelmaan on vain yksi mahdollisuus.

Parasta Niinassa on se lämmin ensivaikutelma, joka hänestä välittyy. Usein valmentajat tapasivat hänet ensin ”myyntitapaamisella” ja sen jälkeen lyhyessä koevalmennuksessa. Tilaisuus oli monelle kuin työhaastattelu konsanaan ja vieläpä vähän keinotekoinen oikeaan työhön verrattuna. Siinä vartin koevalmennuksessa (tai minkä pituisia ne nyt olivatkaan) ei nimittäin oikein pääse välittämään muuta kuin sen ensivaikutelman. Niina pohjusti valmentajat tilanteeseen ja teki tapaamisen heille miellyttäväksi.

Uudistumista ja avuliaisuutta

Kun yrityksemme organisoitui uudelleen, mietimme tiimirakenteita uusiksi. Olisin mielelläni ottanut Niinan kaltaisen osaajan omaan tiimiini. Hän on erittäin yhteistyöhaluinen joka suuntaan ja työskentelee erinomaisesti monenlaisissa tehtävissä. Hän osaa pitää työnsä hallinnassaan vauhdikkaissakin tilanteissa ja pysyy tyynenä eri sidosryhmien kanssa. Hänellä on mieli avoinna uusille ideoille, ja hän etsii itsekin uusia tapoja tehdä totuttuja rutiineja. Voisin nähdä hänet esimerkiksi kansainvälisen yrityksen sidosryhmäpäällikkönä tai idearikkaana tapahtumatuottajana.

Mukavia työkavereita ei ole koskaan liikaa. Niina on luotettava tiimipeluri, sellainen luottopakki, joka pitää huolen, että verkko ei heilahda omassa päässä. Hän ei jätä asiakkaitaan yksin, ovat he sitten sisäisiä tai ulkoisia yhteistyökumppaneita. Kaikki me kuitenkin työskentelemme saman tavoitteen eteen, ja Niina on omiaan vahvistamaan juuri tätä yhdessä tekemisen tunnetta.

Tutustu Niinaan LinkedInissä

Mitä satasella saa?

Koska alan vähitellen ymmärtää, kuinka vähän ymmärrän rahan päälle, pohdin jokaisen asiantuntijan osalta, mitä hänen alallaan satasella saa tai voisi saada. Minua nimittäin hieman nyppii se, että satanen on toki suuri raha, mutta sillä saa aika vähän. Ja palveluntuottajalle jää kulujensa jälkeen vain pieni osa laskutettavasta summasta käteen.

Verkostojen merkitys on korostunut entisestään. Satasen jäsenyys tai peräti yksittäinen verkostoitumistilaisuus oman alan piireissä voi osoittautua elintärkeäksi niin pienyrittäjälle kuin yksityishenkilöllekin.


Suomalaisen on usein vaikea nähdä itsensä positiivisessa valossa tai ainakaan tuoda sitä esille. Siksi päätin Suomen juhlavuoden kunniaksi nostaa esille sata suomalaista osaajaa. Valtaosa juttusarjan henkilöistä on entisiä tai nykyisiä työkavereitani, kumppaneita tai muuten tuttuja työelämästä. Henkilöbrändeistä innostuvana hörhelönä haluan kuitenkin tuoda esiin myös sellaisia ihmisiä, joita olen tavannut vain sosiaalisessa mediassa. Keskiössä on suomalainen asiantuntija, SataSella, joka suomalaisen avarakatseisuuden periaatteiden mukaisesti voi edustaa mitä sukupuolta tahansa. Esittelyjä julkaistaan päivittäin sadan päivän ajan. Viimeinen SataSella julkaistaan itsenäisyyspäivänä. Katso kaikki SataSellat >>