Osana liiketoiminnan kehittämistä on olennaista kuunnella ulkopuolista viisautta. Usein jo asian esittäminen ulkopuoliselle avaa ajatuksia, joita ei muuten olisi herännyt. Tämän vuoksi lähdenkin keräämään neuvonantajaverkostoa toisiaan ristiin sparraavasta kahdeksasta valmennusyrittäjästä.
Homma voisi toimia näin
Jokainen saa kaksi neuvonantajaa, joita voi hyödyntää liiketoimintansa kehittämiseen yhtäaikaisesti tai erikseen 2 h ajan kuukaudessa.
Vastaavasti jokainen sitoutuu neuvonantajaksi kahdelle valmennusyrittäjälle.
Näin jokainen saa itselleen peilin / pallotteluseinän, jota kannattelee kaksi luottamuksellista valmennusyrittäjää. Alustavasti olen ajatellut, että palvelusta maksettaisiin esimerkiksi 100 € / h + alv. Vastaavasti voisit laskuttaa omista sparrauksistasi saman verran. Voimme päätyä johonkin toiseenkin summaan tai pelkkään oravannahkaankin, jos osallistujat pitävät sitä parempana. Ajattelin maksullisuudella varmistaa koettua arvoa.
Tapaamiset pidetään verkossa. Toiminta jatkuu ensi alkuun puolen vuoden ajan eli vuoden loppuun asti, siis kuusi kertaa.
Sparrausringin osallistujat sitoutuvat
… vaitioloon luottamuksellisissa asioissa
… auttamaan yrittäjää onnistumaan (ajankäyttö 2 h / sparrattava)
… esittäytymään sparrausringin sisäisessä ryhmässä ja verkostoitumaan jokaisen kahdeksan osallistujan kanssa
… jakamaan omaa osaamistasi ja ideoita liiketoiminnan kasvattamiseen
… kunnioittamaan muiden tekijänoikeuksia ja ringin yhteisiä sääntöjä
Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.

Liity linjoille kuulemaan lisää
Etsimme rinkiin tuoreita tai kokeneita valmentamisen tai muun palveluliiketoiminnan yrittäjiä. Jokaiselta osallistujalta toivomme valmiuksia sparrata toisia liiketoiminnan kehittämisessä sekä nykyaikaisessa myynnissä ja markkinoinnissa eli samoissa asioissa, joihin itse saat apua toisilta. Olet saattanut erikoistua enemmän johonkin osa-alueeseen, esimerkiksi verkkovalmennukseen. Olet tosissasi yrittäjyytesi kanssa ja tarkoituksesi on saada siitä elanto.
Muodostamme ringit niin, että kullekin tulee eri sparraajat kuin joille itse toimii sparraajana ja että ryhmän osallistujat eivät ole pahimpia kilpailijoita toisilleen. Liitämme yhteen esimerkiksi uravalmentajan, parisuhdevalmentajan ja Lean-kouluttajan, jotta palvelut ja kohderyhmät eroavat riittävästi toisistaan.
Huom! Kaikki edellä esitelty on vasta luonnosta ja varsinaiset vastuut, palkkiot ja periaatteet tarkentuvat noin tunnin mittaisessa aloitustapaamisessamme 19. kesäkuuta 2023 klo 19. Osallistuminen aloitustapaamiseen ei sido osallistumaan valmentajarinkiin. Jos et pääse osallistumaan, sovi kanssani lyhyt Teams-palaveri ennen aloitustapaamista.
Voit myös vapaasti jakaa ideaa ja linkkiä tähän artikkeliin yrittäjille, jotka haluaisit mukaan valmentajarinkiin.
Ilmoittautuminen, lisätiedot ja aloitustapaamisen kokouslinkki:
linkedin.com/in/haniolsson tai hani.olsson@tiimikaveri.fi.
Listaan myöhemmin tälle sivulle mukaan ilmoittautuneiden valmentajien nimiä (luvan kanssa) tai toiminta-alueita.
Ystävällisin terveisin,
Hani Olsson
Valmennusyrittäjä, Tiimikaveri Oy