Valtiokonttori ja valtionhallinto ylipäänsä on yllättänyt minut monin tavoin. Yksi yllätyksistä on ollut tekemisen taso. Täällä tehdään sittenkin oikeita asioita pelkän virkamiespönöttämisen sijaan tai ainakin sen lisäksi. Esimerkiksi Valtiokonttorissa on erittäin kovatasoista osaamista mm. henkilöstön kehittämisen saralla. Yksi osaajista on Mari Näätsaari.
Konsernin tukipalveluista tukea ja palvelua
Marin vetämä Henkilöstöjohtamisen tuki -yksikkö edistää palveluillaan valtion työntekijöiden työhyvinvointia. Osaatko arvata, mihin erityisesti kaivataan tukea tänä pänä Suam maas? Kyllä, juurikin muutoksenhallintaan ja jaksamiseen uudelleenjärjestelyjen keskellä. Useimmat kehittämishankkeet edistävätkin juuri yksilöiden ja tiimien muutoksenhallintaa. Marilla on liiketoimintalähtöinen ote (pitkästä virkamiesurastaan huolimatta) ja erinomainen näkemys työhyvinvointiin liittyvistä paineista.
Laiva ei käänny hetkessä. Ihminen se vasta hidas onkin – virkamiehestä puhumattakaan.
Vuosittainen Kaiku-palkinto sekä lukuisat Kaiku-hankkeet ovat nostaneet työhyvinvoinnin lähemmäksi ydintoimintaa. Mari haluaa tarjota palveluita järkevästi ja osaa perustella niiden tarpeen ei vain sairaspoissaoloilla vaan myös vaikkapa asiakaslähtöisyydellä: Viraston palvelutaso on vallankin toinen, kun sitä tarjoaa hyvinvoiva virkamies. Mari ei sorru otteessaan ”näitä hankkeita tulee ja menee” -tyyppiseen ajatteluun, vaan vahvistaa omalla esimerkillään ajatusta siitä, että kaikki muutos ei ole pahasta ja hyvinvointi syntyy käytännönläheisillä toimenpiteillä.
Toivon Marin pysähtyvän ja taputtavan itseään olkapäälle: Teet todella vaikuttavaa työtä.
Kun virkamies kohtaa ihmisen
Yksi hienoimmista ominaisuuksista Marissa on asioiden lähestyminen ihmisen kautta. Hän kiinnostuu aidosti toisista ihmisistä, heidän työstään, osaamisestaan ja jaksamisestaan ja on sen vuoksi varmasti myös oiva esimies. Hän sanoo tekevänsä yksin edistettävät työtehtävät mieluusti muualla, jotta voi keskittyä toimistolla ihmisten kohtaamiseen. Se näkyy hänestä. Työkaverina hänestä välittyy auttaminen ja eteenpäin ohjaaminen, vaatii se sitten uskallusta tai oikean henkilön kanssa verkostoitumista.
Varsinaiset muutosprojektit eivät tietenkään tapahdu Valtiokonttorin, Marin tai edes Marin tiimiläisten johdolla. Todelliset muutokset tapahtuvat virastoissa, mutta eivät kuitenkaan viraston seinien sisällä. Verkostoissa on voimaa, sanotaan, ja se lienee todistettu jo useaan kertaan Kaiku-hankkeissa. Marilla on taito nähdä verkostojen arvo ja nostaa niin yhteistyöfoorumien kuin verkostojen jäsenten profiilia. Hän vankistaa henkilöstön kehittäjien roolia ja tarjoaa heille työkalut tämän vahvan roolin lunastamiseen. Hän uskoo ihmisen kykyyn oppia ja on halukas itsekin oppimaan uutta.
Jalat vahvasti maassa ja pää pilvissä. Kehittämistyökin on kuitenkin vain käytäntöä.
Kivettyneiden virkamiesten keskellä tällainen raikas tuulahdus työyhteisövoimaa on omiaan ohjaamaan ammattimaisia henkilöstöprosesseja.
Mitä satasella saa?
Koska alan vähitellen ymmärtää, kuinka vähän ymmärrän rahan päälle, pohdin jokaisen asiantuntijan osalta, mitä hänen alallaan satasella saa tai voisi saada. Minua nimittäin hieman nyppii se, että satanen on toki suuri raha, mutta sillä saa aika vähän. Ja palveluntuottajalle jää kulujensa jälkeen vain pieni osa laskutettavasta summasta käteen.
Valtiokonttorissa tuotetaan paljon materiaalia, jotka tyypillisesti ovat ilmaisia. Vaan kyllä sitä mieluusti maksaisikin, jos vaikka saisi käyttöönsä muutosjohtamisen työkirjan, sähköinenkin käy.
Suomalaisen on usein vaikea nähdä itsensä positiivisessa valossa tai ainakaan tuoda sitä esille. Siksi päätin Suomen juhlavuoden kunniaksi nostaa esille sata suomalaista osaajaa. Valtaosa juttusarjan henkilöistä on entisiä tai nykyisiä työkavereitani, kumppaneita tai muuten tuttuja työelämästä. Henkilöbrändeistä innostuvana hörhelönä haluan kuitenkin tuoda esiin myös sellaisia ihmisiä, joita olen tavannut vain sosiaalisessa mediassa. Keskiössä on suomalainen asiantuntija, SataSella, joka suomalaisen avarakatseisuuden periaatteiden mukaisesti voi edustaa mitä sukupuolta tahansa. Esittelyjä julkaistaan päivittäin sadan päivän ajan. Viimeinen SataSella julkaistaan itsenäisyyspäivänä. Katso kaikki SataSellat >>