Valikko Sulje

Outin laadukas vaikutus

Tätä sarjaa aloittaessani tiesin muutaman, kenestä haluan ainakin kirjoittaa ihan vain kiittääkseni heidän osuudestaan työurallani. Yksi heistä on Outi Wiklund, entinen työkaverini ja ystäväni, joka on opettanut minulle, että oikean ihmisen johdossa asiat voivat edetä rivakastikin.

Nainen paikallaan (ei paikallaan)

Kun tutustuin Outiin, hän työskenteli Knowledge Managerina Borealiksella. No, en ole ihan varma tuosta tittelistä, mutta osasto oli sen niminen. No, en ole ihan varma siitäkään, mutta ainakin tehtävät liittyivät tiedon jakamiseen. Hän kehitti koko Borealiksen laajalle tutkimusorganisaatiolle järjestelmiä, toimintoja ja rutiineja, jotka kannustivat toisilta oppimiseen. Hänellä on itsellään luontainen tapa opetella työssään jatkuvasti uutta, ja hänen vastuulleen on voinutkin antaa kaikenlaisia uusia tehtäviä.

Työssä oppiminen on paras tae urakehitykselle.

On sitten kyse ollut yksittäisen tietojärjestelmän käyttöönotosta (vaikka aika harvoin se on ”vain” tietojärjestelmä) tai aloitetoiminnan kehittämisestä, Outi suhtautuu projekteihinsa tarmokkuudella ja jämäkästi. Vaikka hänen työuransa Borealiksella on ollut erittäin pitkä (tai ehkä juuri tämän vuoksi), hän on saanut työskennellä useammalla eri osastolla ja tehtävässä talossa. Aika harva meistä sujahtaa yhtä sujuvasti ict-, laatu- tai henkiöstöosastolle kuin mitä Outi on tehnyt. Hän tuo mukanaan kaivatun piristysruiskeen ja erittäin yhteistyölähtöisen asenteen tiimiin.

Hyvään tiimityöhön vaaditaan sekä asioiden että ihmisten johtamista ja erityisesti työyhteisön jäsenistä käsin. Outi on aina ottanut roolinsa tiimissä ja kantanut vastuunsa, on hän sitten ollut esimiesasemassa tai ei. Hän auttaa työkavereitaan, eikä lähde osastojen väliseen kilpajuoksuun. Outin tiimissä on aina tilaa. Hän pitää työkavereidensa puolta synnyttämättä turhanpäiväisiä klikkejä.

Nykyisin Outi työskentelee laatutehtävissä. Tämä sopii hänelle erittäin hyvin, sillä hänellä on poikkeuksillisen laaja ymmärrys koko tuotantoprosessista ja siihen vaikuttavista tekijöistä – etenkin ihmisistä.

Ammattilainen ei petä

Se taitaa olla juuri tuo jatkuva itsensä kehittäminen ja palo (koko työyhteisön) oppimiseen, joka on pitänyt Outin niin vetreänä. Hänellä tuntuu olevan jatkuvasti tuoreita ajatuksia ja intoa viedä niitä käytäntöön. Hän onkin ollut omimmillaan minun silmissäni juuri innovaatioprosessin tai aloitetoiminnan kehittämisessä. Jälkimmäisessä hän pystyi vieläpä nostamaan koko aloitetoiminnan arvostusta pitämällä asiaa esillä. Tämä on mielestäni Outin parhaita puolia: Hän valitsee asiansa, joiden puolesta lähtee pontevasti työskentelemään ja kyllä, tarvittaessa välillä vähän taistelemaankin. Ja kun hän ryhtyy toimeen, alkaa tapahtua. Esimerkiksi aloitteiden käsittelyaika taisi pudota tyyliin kolmannekseen hänen aikanaan. Hän osoitti, että työllä on merkitystä.

Outilla on erinomaiset argumentointitaidot ja uskallusta seistä sanojensa takana. Hän ei pelkää auktoriteetteja ja pystyy vastaamaan turhantärkeilylle sen vaatimalla tavalla. Kun muut lannistuvat ympärillä, Outi on vielä pystyssä ja kantaa lippua korkealla. Toivottavasti hän ymmärtää itse, kuinka suuri vaikutus hänellä on ollut monelle.

Kiitos kaikesta sparrauksesta, Outi! Ideointi jatkukoon.

Tutustu Outiin LinkedInissä

Mitä satasella saa?

Koska alan vähitellen ymmärtää, kuinka vähän ymmärrän rahan päälle, pohdin jokaisen asiantuntijan osalta, mitä hänen alallaan satasella saa tai voisi saada. Minua nimittäin hieman nyppii se, että satanen on toki suuri raha, mutta sillä saa aika vähän. Ja palveluntuottajalle jää kulujensa jälkeen vain pieni osa laskutettavasta summasta käteen.

Olemme jakaneet ehkä kymmeniä pieniä ideoita Outin kanssa. Satasella Outin ja Hanin palvelutalosta voisi saada vaikka laatupäällikön helpdeskin.


Suomalaisen on usein vaikea nähdä itsensä positiivisessa valossa tai ainakaan tuoda sitä esille. Siksi päätin Suomen juhlavuoden kunniaksi nostaa esille sata suomalaista osaajaa. Valtaosa juttusarjan henkilöistä on entisiä tai nykyisiä työkavereitani, kumppaneita tai muuten tuttuja työelämästä. Henkilöbrändeistä innostuvana hörhelönä haluan kuitenkin tuoda esiin myös sellaisia ihmisiä, joita olen tavannut vain sosiaalisessa mediassa. Keskiössä on suomalainen asiantuntija, SataSella, joka suomalaisen avarakatseisuuden periaatteiden mukaisesti voi edustaa mitä sukupuolta tahansa. Esittelyjä julkaistaan päivittäin sadan päivän ajan. Viimeinen SataSella julkaistaan itsenäisyyspäivänä. Katso kaikki SataSellat >>